Lauteille hyppää toinen kuuma peruna. Lapsen erikoistuminen tiettyy urheilulajiin. Humu työryhmä yhteistyökumppaneiden avustuksella määritteli eri lajeihin urheilijan polun. Näin saimme toimintalinjauksia urheilussa kehittymiselle. En edes mene tähän nyt, koska siitä tulisi ihan oma juttunsa.
Menestyneitä urheilijoita ja heidän polkuaan menestykseen on tutkittu ennenkin. Moni on yrittänyt kopioida tiettyjä polkuja ja osa jopa haluaa nähdä toteutuvan kaavan jokaisen menestyjän polussa. Voidaanko erikoistumisajan aluksi määritellä jokin ikävuosi? Eri foorumeissa puhutaan vahvasti 15 kesäisen nuoren olevan oikeassa iässä keskittymään vain yhteen urheilulajiin. Tätä jopa vannotetaan ainoana oikeana polkuna. Sitten joku hoksaakin voimistelun ja taitoluistelun. Pahus, niissähän erikoistutaankin melko nuorena. No ok, kutsutaan näitä vaikka varhaisen erikoistumisen lajeiksi. Aha, eli ei olekaan yhtä oikeaa ikävaihetta erikoistumisen valintaan? Pitäisikö meidän määrittää, mitkä lajit voivat erikoistua missäkin vaiheessa, vai pitäisikö meidän miettiä mitkä ovat ne perusliikuntataidot, jotka kaikkien nuorten urheilijoiden olisi hyvä hallita? Toisaalta voidaanko vaan sopia, että jokainen tehkööt omalla tavallaan.
Mihin kategoriaan uinti kuuluu. Tuntuu vähän siltä, että uinti on lajina jossain siinä välissä. Nimittäin mikäli uinnissa erikoistumisvaihe olisi 15 vuoden iässä huipputulokseen pääsemiseksi, niin sittenhän tätä ja samantapaisia suorituksia ei olisi pitänyt tapahtua.
Ruta Meilutyte
Voidaanko siis päätellä, että urheilijan on tärkeämpää omata tiettyjä ominaisuuksia, kuin se missä iässä alamme tosissaan panostamaan lajiin. Onko myöskään oikein luoda valmiita polkumalleja ja antaa ihmisten olettaa tämän olevan se totuus. Mikä urheilussa on tärkeää? Antaa nuoren jahdata unelmaansa vuosia parikymppiseksi, vain huomatakseen eräänä päivänä, että sitä kultaista mitalia ei tullutkaan. Onko mitalin arvo jotenkin huonompi, jos sen saavuttaa jo viisitoista vuotiaana?
Tuskin kukaan jatkaa kilpauraansa läpi elämän, eli miksi pelkäämme drop out ilmiötä niin vahvasti? Olisiko oikeasti tärkeää aktiivisen harrastamisen aikana luoda nuorille kuvaa elinikäisen liikkumisen tärkeydestä ja tukea lopettavia urheilijoita aktiivisen vaiheen loppumisen jälkeen. Ymmärrys on myös tärkeässä osassa. Mitä nuori haluaa ja tarvitsee lopettamishetkellä ja hieman sen jälkeen. Tuputettua liikkumista vai hieman hengähdystaukoa ja arvojen uudelleensettelua?
Paljon kysymyksiä, joihin yksi toimintamalli tuskin on se vastaus. Vai mitä mieltä olet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti