sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uutta uintisukupolvea rakentamassa

Täytyy sanoa, että olen jälleen virtaa täynnä, kun on saanut olla Sohvin ja Ayeshan kanssa oppimassa peräkkäisinä viikonloppuina altaassa. Tyttöjen kehitys etenee hyvin ja tarkoitus oli ottaa tähän teille hieman videomateriaalia tekniikosta, mutta opetus vei niin mukanaan, etteihän sitä muistanut. Olen sitä mieltä, että jokaiselle lapselle pitäisi olla mahdollista uida yhtä hyvällä tekniikalla kuin tytöt tällä hetkellä.

Opettajan kehitys on ollut vähintään yhtä valtavaa kuin tytöillä. Haastavaa, mutta samalla mielenkiintoista puskea itseään uusille urille, kun tiettyjä osia nykyopetuksesta ei kouluteta missään. Joudut jatkuvasti hakea uutta opetukseesi. Uskon, että valitettavasti taidan olla suurin este tyttöjen oppimiselle tällä hetkellä. Katsomiskentän laajentaminen siihen mitä lapset ovat valmiita oppimaan tulee laajentaa rajattomaksi. Ei oletuksia, vain tekemistä.

Touhuaminen tyttöjen kanssa altaassa ja ajatusten vaihto Ayeshan isän kanssa laittoi miettimään meidän omaa toimntakulttuuria. Mietityttää mm. se miksi meillä on opetusaltaita? Kuka on joskus päättänyt, että tämä opetusallas se on hyvä keksintö? Tehdäänpä tällaisia matalia altaita jokainen uimahalli täyteen. Väittäisin, että opetusallas on uimataidon suurin vihollinen. Joo, nyt kun mietit asiaa, niin pystyt perustelemaan niiden olemassa olon nykyisen toimintakulttuurin kautta. Entä jos maahamme olisi aikoinaan rakennettu toisenlainen toimintakulttuuri?

Toinen ajatus tuli Uimaliiton uuden päävalmentajan Bo Jacobsenin toivomuksesta huippujen määrällisestä tuottamisesta. Toivomus siis oli, että jatkossa seurat pystyisivät tuottamaan useampia huippuja nykyisen yhden/muutaman sijaan. Tämä on se ajatus, joka itseäni on huvittanut huippu-urheilun kehityksessä. Keskitytään huippu-urheilun kehittämiseen, mutta jatkuvasti unohdetaan mistä polku alkaa. Mietitään Drop out - ilmiötä ja sen syntysyitä. Kirotaan asioita, joita ei välttämättä edes pyritä ymmärtämään. Sori nyt, mutta mielestäni nykyisellä toimintakulttuurilla on lähes hölmöä odottaa, että pystyisimme tuottamaan jatkuvasti enemmän huippuja.

Huonossakin systeemissä on poikkeuksia, kuten nykyiset muutamat menestyvät huiput. Poikkeus vahvistaa säännön ja se toteutuu tässä melko hyvin. Haasteena meidän toimintakulttuurissa on lähinnä sen puuttuminen. Meillä on opetusaltaita, meillä on myöhäinen oppimismalli, meillä on koululiikunta. Kaikki nämä ja moni muu tekijä varmistaa kyllä sen, että ilo uinnista häviää jossain vaiheessa polkua ja niitä huippuja ei ole laajalla rintamalla tulossa. Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisikö meidän muokata ajatusta oppimispolusta? Kenties aikaistaa oppimispolkua, jolloin rakkaus lajiin ja kestävyysliikuntaan tulee jo melkein äidinmaidossa.

Saatat miettiä, että mitä se nyt sekoilee. Peilaa omaa ajatusmaailmaa seuraavaan lauseeseen: "Et voi olla australialainen ja olla uimataidoton". Tämä ei edelleenkään tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla kenenkään kopio. Se tarkoittaa sitä, että pitäisikö meidän tarkastella omaa toimintakulttuuria?

Ajattele, jos perheet saisivat vinkkejä pienten lasten uimataidon kehityksestä jo äitiyspakkauksen mukana tai neuvolasta. Entä jos lapsi pärjäisi jo syvässä vedessä 2-3 vuotiaana? Entä jos hän ui vapaauintia ja selkäuintia viimeistään täytettyään kuusi vuotta. Mieti kuinka se muuttaisi koululiikuntaan sisältyvän uimaopetuksen luonnetta. Mieti kuinka se muuttaisi uinnin lajiharrastajamääriä. Mieti kuinka se muuttaisi kuntoliikkujien toimintaa. Mieti kuinka se muutaisi toimintakulttuuria. Mieti!





Älä pakene itseäsi

(Pöykkölä 5.45) Tweet, Tweet, Tweet. Häh? Täh? Mikä päivä... ah, lauantai... mitäs tänään...? Ekat asiakkaat klo. 8.00 altaassa. Okei, ylös! 

Viikonloppu on sisältänyt jälleen aikaisia aamuja. Ylipäätään tämänhetkinen elämäntilanne on melko kuormittava opiskelujen, töiden, harrastusten ja koti-elämän yhteensovittamisen puitteissa. Silti väsymys kaikkosi molempina aamuina, kun sain ensikosketuksen veteen.

Viikonloppu muistutti jälleen tärkeistä asioista. Se muistutti siitä, kuinka ihmisillä saattaa olla ahdistavia tunteita vettä ja uimista kohtaan. Tätä tärkeämpänä vielä kuinka niitä tunteita tulisi prosessoida ja päästä eteenpän.

Moni ihminen saattaa yrittää oppia uimaan, joko kurssin kautta tai omatoimisesti. Oppiminen on polku ja polun alku on tärkein osa uintia. Väitäisin jopa, että suurella osalla kuntouimareista tuo polun alku on jäänyt liian tuntemattomaksi. Menty kiireellä eteenpäin, jätetty huomioimatta tärkeitä asioita ja sitten uidaan, niin kuin  uidaan.

Annappa arvaan... kädet/hartiat puutuu uidessa. Henki ei kulje kunnolla. Niskat kipeytyvät, vaikka uit vapaauintia kasvot vedessä. Mikäli osa näistä tai jostain muista oireista toteutuu sinun kohdalla, niin et ole vielä uinut päivääkään. Et siis ole koskaan kokenut uintia sellaisena kuin se oikeasti on. Helppohan se on mennä uimaan ja uida samalla totutulla tyylillä, mutta onko se oikeasti miellyttävää?

Viikonlopun asiakkaille avasin prosessia ja pääsimme yhteisnäkemykseen siitä, kuinka tärkeä on löytää ja oppia tuntemaan oma itsesi vedessä. On siis tärkeää kohdata itsesi ja tunteesi, eikä paeta enää. Kehittyvän rentouden, vartalonhallinnan ja hengitystekniikan kautta pystyt rakentamaan paljon kestävämmän ja turvallisemman tekniikan itsellesi.


Viikonlopun kokemusten perusteella heitän teille väittämän, jota saatte sitten pureskella ihan itsekseen(katsotaan tuleeko kommenttia).

Väite: Vedenpelkoisen ihmisen tai vedessä olonsa epämukavaksi tuntevan ihmisen olisi hyvä hakeutua yksityisopetukseen. Miksi? Koska silloin opettaja voi käyttää luovasti eri keinoja tavoitteen saavuttamisessa. 

Ongelmana on vain palvelutarjonta. Kuinka moni laitos tarjoaa yksityistä uimaopetusta? Jos ei tarjoa, niin miksi ei tarjoa? Pitäisikö tarjota ja missä muodossa? Onko uinti PT:n aika koittanut?