"You see, my hope was never to build a company, but to make an impact"
- Mark Zuckerberg
Kuuntelin viikonloppuna Mark Zuckerbergin puheen Harvardin Yliopistosta vuonna 2017 valmistuneille. Hän kertoi puheessaan, että hänelle vaikein asia Facebookin johtamisessa oli vision jakaminen. Hän oli alkutaipaleella muita palkatessa ajatellut, että muut haluavat tehdä samaa asiaa kuin hänkin. Tämä johti tilanteeseen, jossa heidän tavoitteet olivat ihan erilaiset.
Olen uinnin kehitystyön kanssa ajautunut hieman samanlaiseen tilanteeseen. Lähtiessäni toteuttamaan kehitystyötä, oli tavoitteeni ihmisten auttaminen Rovaniemellä sekä koko maassa. Sitä se on edelleen. Silti tekoni on milloin missäkin vaiheessa kytketty eri toimintoihin. Välillä olen ihmisten mielestä pelkästään huippu-urheilun puolestapuhuja, välillä taas vain uimaopettaja. Riippuu paljolti siitä, mikä palvelee ihmisten tarkoitusperiä. On hyvä muistaa, että arvostella voi vasta, kun ymmärtää koko tarinan.
Huippu-urheilu on monelle sanana itse pahuus ja sen yhdistäminen ihmisen hyvinvointiin yhteiseen etuun on vaikeaa. Silti uinnin kehitystyössä teen juuri näin, yhdistän. Ilman uimaopetuksen tai kilpa- ja huippu-urheilun osallisuutta, kehitysohjelmaa ei olisi.
Pitkä on matka yksinäisen kulkijan
If I had understand everything about connecting people before I began, I never would have started Facebook.
- Mark Zuckerberg
Olen tehnyt Lapin Urheiluopistolla uinnin kehitystyötä vuodesta 2010. Nämä kahdeksan vuotta on sisältäneet monia vaiheita. Seuraava kuvasarja kertoo hyvin identiteetin rakentumisesta.
Kun aloitin kehitystyön, en tiennyt minne tie todella johtaa. Tänäkin päivänä löydän itseni aina puolen vuoden välein mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Kun katsoo yhteistä historiikkia, visiota ja strategiaa, voi olla vaikea nähdä, että oma lähtökohtani on vain auttaa ihmisiä. Kansainvälinen kehityskeskus, sovellus, uimaopetusmalli, Performance Screen tai jokin muu tekemistäni asioista on vain seurausta visiostani.
Vision jakamisen puute on osittain vaikuttanut myös paikallisten ihmisten ajatuksiin. Uuden uintikeskuksen sijoittaminen Ounasvaaralle on kuulemma suuri virhe. Hassua sinänsä, sillä kehitystyöstä hyötyvät aina ensimmäisenä paikalliset. Tutkimus ja kehitystoiminnan avulla voimme luoda parempia uimakouluja lapsille ja aikuisille. Osaamisen kautta voimme luoda riittävät toimintaedellytykset kaikille paikalliselle harrastaa vesiliikuntaa. Enää ei tarvisi sanoa vanhemmille, että uimakouluissa ei ole tilaa, tai että meille ei nyt mahdu uimaan tai leiriytymään. Toki kaikki riippuu siitä halutaanko tuota osaamista hyödyntää, vai nukummeko onnemme ohi. Sekin on edelleen täysin mahdollista.
Unelmia on erilaisia
Tykkään jakaa unelmat kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa unelma rakentuu sisällesi ja pidät sen visusti itselläsi. Seuraavassa vaiheessa uskallat sanoa sen jo ääneen. Kolmannessa ja viimeisessä vaiheessa sanot sen ääneen ja toivot, että joku nauraisi unelmallesi. On sanottu, että unelmasi eivät ole riittävän isoja, jos naapuri ei naura niille.
 |
| Kuvaan iski pieni sensuuri, sillä ihan kaikkea ei vielä paljasteta. |
Katsoessa kehitystyön yhdistettyä historiikkia, visiota ja strategiaa on uuden tulkitsijan ajatukset aina hämmentyneet tai huvittuneet. Itse olen sen sijaan hieman pettynyt. Petyin, koska tajusin, että tämä muuttuu unelmasta realisimiksi. Teen viikoittain töitä kansainvälisen uintiyhteisön kanssa ja minun on annettu ymmärtää kuinka harvinaislaatuinen on kehityskeskus, joka tekee sekä uimaopetuksen ja kilpa- ja huippu-uinnin kehitystyötä samalla.
Mikäli uusi uintikeskus rakentuisi Ounasvaaralle, pystyisimme saavuttamaan vuosille 2025-2030 asetetun tavoitteen. Töitähän se toki vaatii, mutta kaikki työkalut meillä siihen on olemassa. Tähän liitettynä resurssit ja aiemmin tehty kehitystyö vankistaa edelleen tuota ajatusta. Naura pois, se on vain polttoainetta tankkiini ;)
