Heinäkuu 1998, Sodankylä, Jääkäriprikaati. Nuori alokas ottaa ensiaskeleensa johtajan polulla. Tuolloin palvelukseen mentiin ja otettiin vastaan se mitä tulee. 362 ja sitten se on ohi. Ei paha, jos miehen olettu keski-ikä on on vajaa 80 vuotta. Tuolloin palvelusajan perinteeseen kuului vielä "simputtaminen". Ilmaisen sen heittomerkkien sisällä, koska mikään alijohdon teettämä "simputus" ei vastannut lähellekään sitä, mitä pystyit kokemaan metsässä. Joo-o, pohjoisessa on välillä kylmä ja pelkkä sormien paleleminen oli pahempaa kuin mikään "simputus". Saati sitten marssiminen venähtäneellä nilkalla tai varusteiden paino harteilla Muotka tunturin vaelluksella.
Radisti alikersanteilla ei ollut omia alokkaita, mutta perinteeseen kuului uusien radistien pieni härnäys. Pieni härnäys kuului asiaan, jotta nähtiin pystyitkö ottamaan asiat huumorilla, jota metsässä välillä tarvittiin. Valmistuimme uuteen johtamisen ajatusmaailmaan. Puhuttiin Syvä johtamisesta ja pehmeistä arvoista. Nuorten alikersanttien ajatusmaailmaan tämä sopi todella huonosti ja välillä johti meidät jopa ongelmiin. Samaan aikaan pehmeä kasvatus kodin piireissä nosti päätään. Tuntui, että koko maailma on menossa väärään suuntaan. Syvä johtamisesta jäi todella huono maku suuhun, olimmehan ihan eri koulukunnan ihmisiä.
Syyskuu 2002, Rovaniemi, Lapin Urheiluopisto. Nuori mies aloittaa liikunnanohjaaja opinnot, ajatuksena erikoistua luontoliikuntaa. Luonto oli ottanut paikan sydämestäni varusmiespalveluksen aikana, mutta vietettyäni vuoden eräoppaan valmistavassa koulutuksessa huomasin, että haluan pitää sen sielä, mutta en tehdä sitä työkseni. Olin kasvanut pienessä Tuurin kylässä seikkaillen metsässä, liikkuen ja urheillen milloin missäkin. Seuroja ei paljon ollut, mutta liikuimme eri lajien parissa, välillä porukassa, välillä yksin. Silloin seurattiin tv:stä kotimaisia urheilijoita ja heitä kopioitiin sitten kotipihoilla tai koulun liikuntapaikoilla. Muistan vieläkin kuinka kokeilin pikkupoikana, että kulkisiko se hiihto paremmin pää hieman kenossa, kuten Harrilla. Tämä tausta ja palo sai minut lähtemään nykyiselle polulle urheiluvalmennuksen maailmaan.
Mistä laji? En ollut urheillut kilpailuissa missään lajissa(paitsi Hippo hiidoissa, missä varmaan kaikki muutkin lapset aikoinaan). Olin kuitenkin liikkunut koko lapsuuden, joista eniten jäällä pelaten kiekkoa tai vedessä uiden. Uinti se siis oli. Alkoi kouluttautuminen uintivalmentajaksi joka on sisältänyt vuosien varrella lukemattomia tunteja omistautumista lajille aina lajien oppimisesta kilpailemiseen. Tiedon hakua ja sen soveltamista omaan ajatusmaailmaan. Ylipäätään oman valmentaja identiteetin löytämistä.
Millainen valmentaja olin alkutaipaleella? Kuten monet nuoret valmentajat, olin epävarma. Imin vaikutteita lähellä olevista valmentajista. Samaan aikaan taustalla vaikutti myös varusmiesajan ajatusmaailma johtamisesta. En vieläkään ymmärtänyt pehmeitä arvoja, tai syvä johtamista. Millainen oikeasti olin? Siihen voi varmaan vastata vain omat uimarit. Koen, että olin tiukka, mutta reilu.
Lokakuu 2012, Rovaniemi, Lapin Urheiluopisto. Liikunnanohjaajaksi valmistumisesta on kulunut jo kuusi vuotta. Toisen lapsen, eli Joonatanin syntymästä kaksi vuotta ja melkein saman verran aikaa valmennustauon alkamisesta. Työni Lapin Urheiluopistolla on edennyt siihen pisteeseen, että sain hoidettavakseni meidän liikunnanohjaajien asioita. Ammattitaitoisten liikunnanohjaajien, kolleegoiden ja ystävien ryhmäesimiehenä toimiminen alkoi avaamaan uusia ajatuksia johtamista. Selvää oli, että pystymme saavuttamaan parhaan potentiaalin vain motivoituneella työjoukolla. Mutta mistä se motivaatio kasvaa ja mitä se vaatii johtajalta? Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on palvella omia alaisia. Kasvattaa heidän motivaatiota ja tukea heidän näkemyksiään. Yhtäkkiä syvä johtaminen tuntuukin loogiselta. Työmaailmassa on merkittävä määrä johtajia, jotka johtavat ylhäältäpäin. Heille johtaminen tarkoittaa auktoriteettiasemaa, valtaa ja mahdollisuutta. Samalla saatat huomata, että johtaminen on samanlaista yrityspuolella, valmentamisessa tai armeijassa. Jokaisessa osa-alueessa on tarkoitus saada paras potentiaali esiin.Miksi sitten niin moni johtaja, valmentaja, tai kouluttaja unohtaa läheltä johtamisen? Onko se tykästymistä omaan asemaan ja valtaan, vai pelkästään epävarmuutta?
Valmennustaukoni kestää varmaan vielä muutaman vuoden, kun lapset ovat pieniä. Johtaja identiteettini jatkaa kuitenkin kasvua ja tuskin maltan odottaa sitä päivää kun pääsen toteuttamaan uutta itseäni valmennusmaailmassa. Valmentajana onnistuminen ei ole pelkästään onnistumista johtajana, vaan se on kokonaisen motivaatio ilmaston rakentamista. Olet onnistunut, kun luot ryhmällesi sen ilmapiirin, jossa motivaatio on sisäsyntyistä. Sinun ei tarvitse pyytää uimareita tekemään sitä, tätä ja tuota. Olemaan ajoissa, pitämään taukoja oikean mittaisina, ylittämään itseään jokaisessa harjoituksessa. Motivaatio kasvaa sisältä, koska olet sen sinne rakentanut ja se syöttää itseään. Ehei, ei ne työt sinulta lopu. Valmentaminen on parhaimmillaan tai pahimmillaan raakaa työtä. Siksi ne voitot ja onnistumiset tuntuvatkin sitten niin mahtavilta.
Mukavaa kautta 2013-2014 kaikille valmentajille!
Miettikää minkälaisia te olette johtajina.
-Jukka
.jpg)
