Syy ajatusmaailmaani on tässä: Uimaopetus ja uimataidon oppiminen ei ole enää nykypäivänä samanlaista kuin ennen. Miksi? Vastaus on yksinkertainen: ihmisten ryhti on huonompi ja vesi elementtinä entistä etäisempi. Miksi ryhti ja suhde veteen vaikuttaa uinnin oppimiseen ja miksi näissä kuuden kuvan uimatekniikka lehtijutuissa ei ole juurikaan järkeä?
Uimaan oppiminen ei ole enää nykyään pelkkiä käsivetoja, potkuja ja liukuja. Tosin näin ei ole koskaan ollut, mutta varsinkaan tänä päivänä. Nykyään aikuisten uimaopetukseen tai uintitekniikan kehittämiseen joudutaan monesti lähtemään ryhdin tarkastelusta. Asiakas täytyy saada ymmärtämään millainen on hyvä ryhti, miten sitä kehitetään ja mikä merkitys sillä on hänen uinnilleen. Ryhti on tärkeä tekijä, jotta voimme luoda laadukasta uintia sekä terveellisiä liikeratoja ja uintiasentoja. Tuijottamalla lehtiartikkelin kuvia ja toistamalla niitä altaassa ymmärtämättä uintia sen syvällisemmin ei saada aikaan kuin kipeitä paikkoja, on kyseessä sitten niska, selkä tai olkapää. Tällöin uinti ei ole terveyttä edistävä, vaan heikentävä harrastus.
Ryhti on tärkeä alkutekijä, koska ilman kunnollista ryhtiä on vaikea lisätä asiakkaan rentoutta vedessä eri toiminnoissa, on kyse sitten kellunnasta tai uinnista. Mikäli ei ole rentoutta, niin ei tule olemaan laadukasta uintia. Yrität saada asiakkaan kellumaan täydellisessä uintiasennossa, jotta voisitte edetä liukuihin ja sitä kautta potkuihin ja uintitekniikoihin. Näin ei vain tapahdu. Asiakkaalle epämukavuutta voi luoda oma suhde veteen. Tällöin asiakkaalla on tiedostomattomia pelkotiloja vettä kohtaan ja ei hän vaan pysty rentutumaan vedessä. Vedessä tämä esiintyy äkillisinä kehon liikkeinä, huonona kehonhallintana tai huonoina asentoina. Työkaluina tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää erilaisia harjoituksia, lähinnä lämpimässä vedessä. Toinen epämukavuutta luova asia on ryhti. Jos ryhti maalla on huono, joka on nykyään niin monesti eteenpäin taiputunut, on sitä hankala saada suoraksi vedessäkään. Mahdollisesti täydellisen uintiasennon luomiseen joudutaan käyttämään lihasvoimaa, joka lisää jännitteitä ja vähentää rentoutta kropassa. Tämä näkyy huonona uintiasentona ja se taas uinnin laadussa.
Tämä puoltaa jälleen ajatusta lasten uimaopetuksen järjestämisestä varhaisessa lapsuusvaiheessa. Lapsilla ei vartalon virheasennot vaikuta vielä oppimiseen, vaikka sekin on yleistymässä. Varhaisessa lapsuusvaiheessa uimaopetuksessa pystytään myös käyttämään kinesteettistä opettamista, joka vahvistaa lapsen käsitystä hyvästä uintiasennosta, eli hyvästä ryhdistä ja lapsi omaksuu sen melko nopeasti. Tämä tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.
