Ensimmäisessä tarinassa epäonnistujina olimme me. Minä ja sinä. Epäonnistuimme uinnin ammattilaisina, vanhempina, valmentajina, seuratyöntekijöinä ja päättäjinä. Verohallinto vahvisti syksyllä 2017 uimaopetuksen verokannaksi 24 %. Epäonnistuminen koskee tässä tapauksessa tavoitetta vakuuttaa valtiohallinto siitä, kuinka merkittävä päätös tuo oli ja että sitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Jos on seurannut suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä, ei ole voinut välttyä sanalta "tehostaminen". Tehostaminen liittyy liian raskaan koneiston purkamiseen, joka joskus aikoinaan rakennettiin. Tulot eivät yksinkertaisesti riitä kattamaan menojamme.
Mielenkiintoista on, että koneisto on selvinnyt näinkin pitkään huomioiden 90-luvun laman ja 2000 luvun yt neuvottelut. Koska olemme säilyttäneet halumme maksaa kaikesta mahdollisimman vähän, silti saamalla mahdollisimman paljon, ei tulevan kehityssuunnan ennustaminen vaadi kovinkaan suuria lahjoja tai korkeakoulututkintoa. Koneisto voi siis vielä yllättävän hyvin ja kunta/kaupunki pystyy palvelemaan asukkaitaan tilanne huomioiden. Toki kutistuvat palvelut muistuttavat meitä edelleen kulkusuunnasta.
Miten tämä liittyy uimaopetukseen? Kaupunkien ja kuntien tarjoama uimaopetuspalvelu on monelle perheelle tärkeä mahdollisuus. Kunnallisella puolella, kun ei tarvitse rakentaa uimakoulujen hintaa todellisten kustannusten mukaan, vaan kunnallisten tukirakenteiden puitteissa voidaan tarjota palveluja kuntalaisille. Tämä on yksi tärkeimmistä kunnan tai kaupungin tehtävistä. Entäpä kun jatkamme eteenpäin kehityspolullamme. Kuinka pitkään luulette, että tämä on mahdollista? Julkisten laitosten yksityistäminen on jo kovassa vauhdissa, jopa liikuntapalvelujen yhtiöittämisestä puhutaan.
Siinä vaiheessa kaikki astuvat minun maailmaani; palveluntarjontaan, jossa uimakoulutoimintaa ei tueta julkisin varoin. Yksityisessä toiminnassa hintaa rakentaessa joutuu ottamaan monia seikkoja huomioon, joihin liittyy tilojen käyttö, välineiden käyttö, materiaalit ja palkat. Nämä kun laskee yhteen, niin yhtään ei tekisi mieli lisätä siihen vielä 24% tietäen, että osalle perheistä loppusummaksi tulee liian iso luku, varsinkin, jos lapsia on useampi. Vielä ei siis edes puhuta tuottomarginaalista. Tällä hetkellä perheet siis maksavat valtiolle 24% siitä ilosta, että heidän lapsensa oppisi uimaan. Miksi?
Maanlaajuisesti uimaopetus kyllä tuottaa, mutta ei ole mikään miljardibisnes. Ainakin minua ihmetyttää, että miksi valtio halusi tehdä tällaisen päätöksen? Onko heillä jokin harhakuva, jossa he kuvittelevat, että koulujen uimaopetus pystyisi vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Samaan aikaan Ruotsissa valtio myönsi merkittävän summan uimaopetuksen tukemiseen. Missä mättää?
Hassua sinänsä, ulkomailla uimakoulu voi olla miljoonabisnes. Meillä saadaan hädin tuskin uimahallit nollatulokseeen ja varsinaisten yksityisten uimakoulujen poissaolo on ymmärrettävä ilmiö. Sinä aikana, kun olen johtanut, kehittänyt ja organisoinut meidän uintipalveluja, on uimakoulun hinta tuplautunut. Se on kuin jarruton pikajuna, jonka liikesuuntaa ei juurikaan voi vaikuttaa. Ihmisten maksukyky ei silti juurikaan kasva, koska pitää tehostaa, eli vähentää työvoimaa ja silti olla maksamatta jäljelle jääville työmäärän kasvua vastaavaa korvausta.
Miten sitten selviämme tästä, jotta kaikkien lasten uimaanoppiminen mahdollistetaan vielä 20-30 vuoden kuluttuakin. Sillä tähän kun lisätään ihmisen vieraantuminen liikkeestä ja luonnosta, ei paluuta siihen 'opitaan itse' tilanteeseen välttämättä ole, ainakaan kaikilla. Meidän tulisi rakentaa tulevaisuutta jo tänään. Näihin talkoisiin tarvitaan kaikki mukaan. Myös se verohallinnon verokantojen päätöksen tekijä. Uinti on ainoa liikuntalaji, joka on mainittu nykyisessä opetussuunitelmassa. Tämä on ollut tärkeä saavutus, mutta emme voi tyytyä siihen.
Yksi syy miksi aloitin aikoinaan uinnin kehitystyön oli, että rakentaisimme tuotteita ja innovaatioita, jotka mahdollistaisivat uimaopetuksen kaikille. Nämä tuotteet ja innovaatiot mahdollistavat sen osaamisen ja rahoituksen lisääntymisellä. Otin toiminta-alueeksemme koko maailman, koska siinä on enemmän voimavaraa, kuin pelkästään piskuisessa Suomessa. Kehitystyöllä pyrimme takaamaan mahdollisimman laadukkaan uimaopetuksen Utsjoelta Helsinkiin. Tutkimus- ja kehitystyö on tärkeä suunnannäyttäjä miten palveluja muokataan ja muodostetaan. Kun palveluun panostetaan näinkin laajasti, on asiakkaan helpompi hyväksyä korkeampi hintaluokkakin, koska hän tajuaa mistä hän maksaa. Voitte ehkä nyt ymmärtää kuinka paljon makaa rovaniemeläisten, heidän päättäjien ja hanketyöntekijöiden käsissä, kun uudesta uintikeskuksesta puhutaan. Mahdollistaako sen sijoituspaikka ja kokoluokka tämän kehitystyön tekemisen.
Toinen tarina epäonnistumisesta koskettaa omaa henkilökohtaista epäonnistumista. Epäonnistuin juuri vakuuttamaan ministeriön siitä, että kehitystyötämme kannattaa tukea hankevaroin, koska se petaa tulevaisuutta kotimaisille perheille. Kehittäjänä olen taiteilija, ja hyvin abstrakti sellainen. Välillä tarkoitusperien ja tulevaisuuden maalaaminen ei vakuuta muita. On varmasti ollut vaikea ymmärtää hakemuksen vaikutus kokonaiskuvaan ja heijastuminen tulevaisuuteen. Tämänkin päätöksen kautta ajauduimme kauemmaksi siitä, että voisimme rakentaa tulevaisuutta palvelevia tuotteita ja innovaatioita.
Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, niin kehitystyö ei varsinaisesti nauti tällä hetkellä yhtään julkista tukea. Kaikki mahdollistuu, koska Lapin Urheiluopisto uskoo tähän työhön ja että itse revin sen selkänahastani tehden pitkiä työpäiviä 7 päivää viikossa. Ymmärrätte siis epäonnistumisen tunteen.
On siis tässä lähimenneisyydessä ollut taas hetkiä, jolloin olen ollut pää punaisena, lyyhistyneenä väsymyksestä, ja hylkäämässä kotimaisen uinnin palvelemisen, koska kotimaa ei palvele meitä. Sitten onneksi muistin kenelle tätä teen. Teen niille, jotka eivät vielä pysty ajamaan etujaan. Lapsille, joiden innostus on aitoa ja tarkoitusperät vilpittömiä. Jos näin kuitenkin joskus pääsee käymään, niin ymmärrätte mistä se johtuu. Älkää tuomitko, vaan muistakaa, että epäonnistuimme yhdessä.
