Erikoistuisinko nuorena, vai harrastaisinko monipuolisesti? Onko sillä lopulta väliä...

...jos toiminta on ammattimaista?

Tämä on sarjassa keskusteluja liikunta-alan arjessa. Keskusteluja käydään milloin mistäkin aiheesta, kahvipöydissä, ruokailussa ja työn tiimellyksessä. Tähän aihealueeseen liittyvä keskustelu käytiin entisen opettajani kanssa rakentavassa hengessä, kumpikin omia ajatuksiaan purkaen.

Ennen kuin puran tähän tekstiin muutamia ajatuksiani erikoistumisesta urheilussa, haluan jostain syystä kertoa sen, että minulla ei ole kovin vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan. Sen sijaan näen heikkoudet sekä varhaisessa erikoistumisessa ja monipuolisessa liikunnan harrastamisessa. Kumpikaan järjestelmä ei siis ole missään nimessä aukoton.

Keskustelu lasten erikoistumisesta urheilussa yhteen lajiin on mielestäni huvittava. Vahvat persoonat ovat muuranneet kansan sydämiin, että varhainen erikoistuminen on kaamea mörkö ja kuka tahansa sitä ehdottaa tulisi ristiinnaulita torilla. Ehkä se on tämä jyrkkä mustavalkoinen ajattelutapa, joka minua häiritsee.

Monipuolisen harrastamisen eduksi on aina nimetty erilaiset ärsykkeet, joiden kautta lapsi kehittyy monipuoliseksi urheilijaksi. Tällöin hän on myös vammoista vapautettu, koska harjoittaminen on ollut monipuolista. Monipuolisen harrastamisen puolestapuhujat vetävät aina viimeisenä korttina pöytään tutkimukset, jotka osoittavat, että menestyneillä urheilijoilla on kaikilla(?) monipuolinen harrastustausta. Suuria silmänpyörätyksiä aiheuttaa tieto, jos joku urheilija ei osaa jotain yleistä taitoa. "Eikö hän tosiaan osaa kuperkeikkaa?" "Ei osaa ja ajattele, hän on jousiampuja."

En tiedä näenkö maailman jotenkin toiselta kantilta, mutta huomaako kukaan muu näitä ristiriitaisuuksia, joita tässä asiassa on? Katsotaanpa nyt vaikka ensiksi näitä tutkimuksia. Oletteko koskaan nähneet, että näissä tutkimuksissa olisi oikeasti tutkittu, että minkälaista tämä monipuolinen harjoittelu on ollut? Montako tuntia, mitä lajia ja mitä siirtoominaisuuksia nämä lajit ovat tuoneet lopulliseen päälajiin? No, eipä ole. On vain tyydytty toteamaan, että on harrastettu liikuntaa monipuolisesti lapsena. Korkeintaan on mainittu lajit joita harrastettiin. Sama kuin sanoisi voittaneenssa lotossa, mutta jättäisi mainitsematta, että voittosumma olikin 5 €.

Muutamia muita askarruttavia kohtia ovat lajispesifisyys, toiminnan ammattimaisuus ja ympäripyöreät määritteet. Kuinka paljon ja mitä ominaisuuksia voidaan siirtää? Onko olemassa jokin unelma lajicombo? Mitä tarkoittaa monipuolinen harrastaminen ja onko se kopioitavissa yhden lajin sisään?

Kerron tässä lyhyen tarinan, jonka voi tulkita joko puolesta tai vastaan. Joitakin vuosia sitten erään palloilulajin valmentaja pyysi yksilölajin urheilijaa täydentämään joukkuetta turnaukseen, koska tarvetta pelaajista oli. Yksilölajin urheilija ei ollut harrastanut lajia koko kautena, mutta lupautui mukaan. Turnauksen päätteeksi huomattiin, että yksilölajin urheilija oli koko joukkueen paras pelaaja. Yksilölajin pelaajaa pyydettiin myös turnauksen jälkeen lajiharjoituksiin, mutta kehittyäkseen missä? Tarviko joukkue siis enemmän tätä yksilöä, kuin yksilö joukkuetta tai sen tekemiä harjoituksia? Mitä kyseisessä lajissa siis harjoiteltiin. Tämä nostaa esiin dilemman toiminnan ammattimaisuudesta. Päättää lapsi erikoistua nuorena, tai harrastaa monipuolisesti, ratkaisee urheilussa onnistumisen tänä päivänä edelleen se minkälaisia ihmisiä tai ammattilaisia hän tapaa matkansa varrella.

Mitä tänään tehtäisiin?

Edellisessä kirjoituksessa kerroin ajatuksiani uimarin tavoitteiden ja oheisharjoitteiden perusteista. Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan ajatuksiani hieman enemmän ja pohtimaan samalla yhtä mystisimmistä osista uintivalmennuksessa; oheisharjoittelua. Kuivaharkat, oheisharkat, tai millä nimellä niitä haluaa kutsuakaan on yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä valmentautumisessa. Lähes kaikki sitä tekee, mutta harva kertoo miten. Oheisharjoittelun onnistuminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen palikka, että sitä voitaisiin pitää itsestäänselvyytenä. Kuinka moni on siis pysähtynyt miettimään miksi oheisharjoittelua tehdään?

Oheisharjoitteluun kuuluu kaikki altaan ulkopuolinen harjoittelu. Oheisharjoittelun tavoite on monesti uinnin tukeminen, vaikka selkeästi oheisharjoittelun tavoite pitäisi olla tarkennetusti uintinopeuden lisääminen. Katsomalla oheisharjoittelua eri näkökulmasta voi nähdä toiminnan ihan eri valossa. 

Kirjoitin viimeksi, että oheisharjoittelun perusta tulisi olla ennaltaehkäisevä harjoittelu. Miksikö? Koska se on ainoa oheisharjoittelun muoto, josta voidaan saada täysi hyöty siihen käytettyyn aikaan verrattuna. Lisäksi se vaikuttaa uintinopeuteen ja uimarin hyvinvointiin. Mitä ennaltaehkäisevä harjoittelu sitten pitää sisällään? Tässä hieman ajatuksia:

• Lapaluun liikkeseen ja olkapään toimintaan vaikuttavien lihasten vahvistaminen ja elastisuuden ylläpito (myös rakenteet)
• Rangan liikkuvuuden ja hallinnan lisääminen
• Vartalon linjauksien oppiminen ja sitä tukevien lihasten vahvistaminen ja/tai venyttäminen

Mihin kaikkeen nämä uinnissa sitten vaikuttaa? Esimerkiksi näihin:

• Uintiasennon löytymiseen ja säilymiseen
• Vetopituuden lisäämiseen ja ylläpitoon
• Vartalon ja raajojen liikkeen hallitsemiseen

Kaikille näille yhteinen nimittäjä on uintinopeus, mutta myös hyvinvoiva terve urheilija.

Kaiken tämän jälkeen päästään siihen perinteisempään ajatukseen oheisharjoittelusta, jota monesti ajatellaan voima- ja lihaskuntoharjoitteluna. Oheisharjoittelua voi olla esimerkiksi myös hiihto, voimistelu ja pelit, mutta puhumme tällä kertaa vain voima- ja lihaskuntoharjoittelusta, ettei venyisi liian pitkäksi.

Tarkasteltaessa oheisharjoittelua uintinopeuden lisäämisen kautta, voidaan voima- ja lihaskuntoharjoittelu nähdä uudessa valossa. Vedessä lihaksen hermotus ja liikerata on hyvin erilainen maalla tehtäviin liikkeisiin verrattuna, joten siirtovaikutus maalla tehtäville harjoituksille saattaa olla jopa niinkin alhainen kuin 0 - 20 %. On siis hyvä välillä pysähtyä miettimään mitä teemme ja miksi teemme sitä.

Esimerkkinä tässä voisimme käyttää vaikka penkkipunnerrusta. Henkilö on valtavan hyvä penkkipunnerruksessa, mutta ei ole koskaan koittanut vinopenkkiä. Ensimmäisellä kokeilukerralla hän huomaa, että liikerata ei ole hallussa ja lihakset eivät pelaa halutulla tavalla. Saattaapa siinä samalla löytää jopa uusia lihaksen osia. Sama juttu käsivedossa. Vaikka rintalihas osallistuu käsivedon suorittamiseeen on penkkipunnerruksesta saatava hyöty alhainen. Samaa voisi ajatella punnerruksista. Silti me niitä teemme, miksi?

Nyt alkaa sitten se tuskailu, että onko mistään mitään hyötyä? Palaamme tässä kohtaa valmentamisen perusasioihin: mitä ikinä teetätkin, pitää sinun pystyä perustelemaan se jotenkin uintinopeuden lisäämisen kannalta. Tässä voi sitten lyhyesti pysähtyä miettimään, että jos voimaharjoittelusta saatava hyöty on joillain liikkeillä minimaalinen, niin kuinka paljon menetämme lisää, kun allasharjoittelu kärsii lihasten ollessa väsyneitä ja arkoja kuivaharjoittelusta.

Lohtua kuitenkin on. Voima- ja lihaskuntoharjoittelusta on hyötyä uinnissa, mutta pitää vaan löytää ne merkittävät harjoitukset ja karsia pois ei niin merkittävät.

Tavoitteiden perusteet

Seuraava kirjoitus käsittelee ajatuksiani valmentamisesta. Tauko päivittäisvalmennuksesta on nyt kestänyt viisi vuotta ja tähän mennessä kaikki vuodet ovat olleet tarpeellisia valmentajana kehittymisen kannalta.

Uskon aloittavani valmentamisen ihan nuorimmista uimareista. Pienissä uimareissa on paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia. Käsitteet kuten hauskuus, ilo, nautinto, tarkoitus ja merkitys ovat vielä ihan avoimia. Voiko sen parempaa valmentamisen aloittamista kuvitella? Ajatusmaailmassani on tarkoitus myös mennä sillä porukalla loppuun asti. Ymmärrän kyllä isoja ammattimaisempia seuroja tasovalmennuksineen, mutta kaikissa seuroissa tämä ei ole paras mahdollinen toimintamuoto. Uskon silti, että istuisin hyvin myös tällaiseen organisaatioon jos ja kun asiat hoidetaan siten kuin ne on yhdessä sovittu. Mietin silti Malvelan Maken kirjoituksen jäljiltä, että kehittyvätkö valmentajat tasovalmennuksessa kuitenkaan niin hyvin, jos he eivät altistu ikäryhmän ulkopuolisille ajatuksille? Tämäkin heikkous voidaan toki poistaa toimivalla organisaatiolla.

Takaisin aiheeseen...

Valmentamiseen ja valmentautumiseen kuuluu oleellisesti tavoitteet. Oikeiden tavoitteiden asettaminen määrittää jopa pitkälti sekä valmentajan, että uimarin onnistumisen. Oli nuori uimarin alku tulevaisuudessa mitä tahansa, kuuluu hänen harrastukseensa alusta lähtien oleellisesti tavoitteet. Mitä tavoitteita 5-7 vuotiaalla lapsella voi olla? Ajatus on ehkä vähän harhaanjohtava. Lapsen tavoitehan on pitää hauskaa, nauttia. Ohjaajan/valmentajan/organisaation tavoite lapsen kohdalle on erilainen. Siis mikä? Voitto Rolloissa, ikuissa, ässämmeissä, nemmeissä? Mikä? Ei mikään näistä.

Tavoitteita voidaan määritellä kaksi. Lyhyen tähtäimen tavoite on, että lapsi oppii, pitää hauskaa, nauttii tekemisestä altaassa ja palaa ilolla harjoitusten jälkeen kotiin. Pitkän tähtäimen suunnitelma ei liity mahdolliseen kilpa-uraan, vaan pidemmälle, koska kaikista ei tule kilpauimareita. Jokaisen juniorin kohdalla tavoite tulisi olla luoda hänelle mahdollisuudet olla terve, liikkuva ja hyvinvoiva aikuinen. Miksi tämänkaltainen pitkän tähtäimen suunnitelma täytyy määritellä pienen lapsen kohdalle, mitä se tarkoittaa lapsuudessa ja miten se vaikuttaa hänen mahdolliseen kilpa-uraan huippu-urheiluvaiheeseen asti?

Lapsella oikeiden tavoitteiden asettaminen tarkoittaa oikeiden perusteiden, kuten hyvän ryhdin oppimista, hyvän tekniikan omaksumista ja omien toimintatapojen ymmärtämistä. Tavoitteen ei koskaan tulisi olla mahdollisimman nopea kilpauimari, koska se on tavoitteena liian kapea ja ajaa kohti harrastuksen lopettamista. Tekemällä oikeita asioita saadaan sivutuotteena myös muita tärkeitä asioita, kuten onnistumisia ja nopeita aikoja. Samaan tapaan kuin oikealla laji- ja oheisharjoittelulla saamme aikaan kehitystä, joka poistaa tarpeettomia osia harjoittelusta.

Peter Halen kiteytti aikoinaan uimarin olkapää sarjassaan hyvin uimarin oheisharjoittelun perustan. Ennaltaehkäisy tulisi olla kaikkien ohjelmien perusta. Valmentajan taito on soveltaa sitä eri ikäryhmille. Perustan jälkeen voidaan lähteä miettimään oheisharjoittelun laajuutta. Mikä on tärkeää ja mikä ei? Mikä vie uimaria nopeampaa altaassa ja mikä ei? Paljolti on kysymys siitä kuinka suuri hyötysuhde eri harjoituksilla on. Suoritukset altaassa on hyvin spesifeja ja yllättävän moni oheisharjoitus on merkityksetön uintia ajatelleen. Kyllä, urheilellisuus on varmasti tärkeää, mutta ei liikuta uimaria yhtään sen lujempaa siellä altaassa. Paras kommentti minkä olen kuullut menee näin: "mitä hyötyä uimarille on siitä, ettei hän pysty oheisharjoittelua seuraavana aamuna istumaan vessanpöntölle?"

Kissa pöydälle, osa 1: koulutukset

Lajivastaavalla on tätä vapaa-aikaa (verraten päivittäisvalmentamiseen) näköjään niin paljon, että pakollisten uinnin nettisivujen kahlailun jälkeen ehtii vielä kirjoittamaankin. Tämän juttusarjan jo puoliksi manattu tavoitehan on taas synnyttää keskustelua tärkeistä uintiin liittyvistä aiheista. Juttusarjassa saatetaan käsitellä "arkojakin" aiheita, joten muistetaan pitää asiat asioina ja kommentit samoin ;)

Ensimmäisessä osassa tarkastellaan uinnin koulutuksia Suomessa. Keskeisiä koulutusjärjestöjä meillä on kaksi, eli Suomen Uimaliitto ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Kumpaisenkin liiton koulutuksissa olen saanut toimia kouluttajana. Nyt ei ollut kuitenkaan tarkoitus käsitellä näin pinnallisia asioita. Nyt pohditaan koulutuksia siltä kantilta, että pysyvätkö koulutuksemme ajan tasalla ja kehittyvätkö kansalliset koulutukset riittävästi?

Mielestäni tämä on tärkeä puheenaihe meillä lajin parissa, koska uinti on lajina jatkuvassa kehityksessä, niin samaan tapaan tulisi tarkastella myös koulutuksiemme kehitystä. Kysyn tämän kysymyksen, koska minulla ei ole täysin tarkkaa tietoa kaikkien koulutuksien kehityspolusta. Kuka siis tietää, vastaushan saattaa hyvinkin olla kyllä. Mietteitä kuitenkin herää paljon. On puhuttu esimerkiksi siitä, että valmennustietoa Suomessa on paljon. Uskon ja tiedän tämän pitävän paikkansa, mutta jakautuuko tieto liian suppealle osalle valmentajia? Olemmeko liikaa oman motivaation varassa hakea jatkuvasti lisää tietoa? Miten voisimme entisestään kehittää ja monipuolistaa koulutuksiamme?

Yhtenä esimerkkinä koulutuksien kehityksestä voisi olla valmentajakoulutuksien kehittäminen urheilijan polun eri vaiheisiin. Meillä ei siis enää olisi suoraan neliportaista koulutusjärjestelmää, vaan esimerkiksi lapsuuvaiheelle olisi oma kaksi tai miksi ei jopa kolmiportainen järjestelmä. Tämä on ollut suosittu puheenaihe eri valmentajatapaamisissa, mutta en edes enää muista missä tästä puhuttiin jo ensimmäistä kertaa. Vieläkään emme ole ihan päässeet sinne kehitysasteelle. Tällehän voi olla joitain esteitä, mutta näin saisimme osaavia valmentajia myös sinne lapsiin ja nuoriin.

Uinninohjaajan tai uimaopettajan koulutuksiin on tulossa seuraavan 5-10 vuoden sisällä melkoisia muutospaineita. Näen sen kehityksen jatkuvasti työssäni, kun olen aktiivisessa opetus- ja koulutustyössä altaalla. Ihmisillä on enemmän ja enemmän haasteita uinnin oppimisen suhteen. Muuttuva elämäntyylimme vaikuttaa oppimiseen jo tänä päivänä. Esimerkiksi yhdessä kurssiryhmässä puolella osallistujista oli olkanivelen liikkuvuus niin raa'asti rajoittunut, että se haittasi uintitekniikan oppimista. Kohta ei siis enää riitä se, että osaa rakentaa tuntisuunnitelman, osaa organisoida ryhmiä ja ohjata opetusta. Pitää tietää enemmän, koska ennen kuin nämä lisääntyvät rajoitteet on selvitetty, niin asiakas ei voi oppia uintitekniikoita. Ihmisillä on yllättävän paljon erilaisia haasteita jo nykyään, miten sitten tulevaisuudessa?

Olen ymmärtänyt, että tällaisille koulutusten kehittämiselle voisi olla jopa EU projektirahaa tarjolla. No, ennen hankehakemusta katsotaan miten saadaan keskustelua aikaan.

"Urheilija ei tervettä päivää näe"

Urheilun surullinen lausahdus, etenkin uintiurheilussa. Joo, ymmärrän lajeja, joissa tulee kontaktia tai lajisuorituksessa on muuten vaara loukkaantua. Lausahdus on niin tuttu, että tavallinen tallaajakin sen tunnistaa ja sitä innokkaammin sitä viljelee. Pieni pyyntö teille uinti ihmisille: lopeta sen hokeminen! Lausahduksen elossa pitäminen antaa vain hiljaisen hyväksynnän sille, ettei tarvi välittää, yrittää parastaan tai edes pystyä ehkäisemään vammoja, olit sitten valmentaja tai urheilija.

Tässä vaiheessa saa toki olla vapaasti eri mieltä. Itse en ymmärrä uinnissa todellisuutta, jossa vammat ovat väistämätön paha. Tiedän, että on ihmisiä, jotka ovat tätä mieltä. Lukijan täytyy myös ymmärtää se, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyttää ketään. Itsekin olen onnistunut tekemään hölmöjä juttuja uimareille ja itselleni. Tämän kirjoituksen tarkoitus on herättää keskustelua tai vähintäänkin ajatuksia jokaisen lukijan päässä. 

Loukkaantumisia voi tulla uinnissa eri tavoin. Tällaisia ovat mm. vääränlainen kuivaharjoittelu ja vääränlaiset liikeradat uinnissa. Tässä törmäämme taas siihen yksinkertaiseen seikkaan kuinka tärkeä asema juniorivalmentajalla on uimarin polulla. Tuskailemme sen kanssa miten saisimme nuorille urheilijoille ammattimaiset valmentajat, mutta sitä ennen pitää ymmärtää mitä olemme hakemassa? Olemme hakemassa parasta juniorivalmentajaa. Näitähän harvoin riittää ihan valittavaksi asti, joten mitä oikeasti etsimme?

Olen nähnyt kuinka seuroissa tehdään omasta mielestäni vääriä päätöksiä rekrytointiprosessissa. Tarpeen kartoitus on jäänyt vajaavaiseksi monesti siitä syystä, ettei oikeasti tiedetä mitä seura tarvitsee. Tämä on ihan eri kirjoitus, joten kerron sen lyhyesti. Kasvava seura tarvitsee ammattilaisen, joka huolehtii seuran lapsi ja nuorisotyön laadusta ja kehityksestä. Tämän henkilön tehtäviin tulisi kuulua seuran "terve urheilija" ideologian rakentaminen ja toteuttaminen junioripuolella. Eli sen sijaan, että palkataan päävalmentaja, kannattaa miettiä mitä oikeasti tarvitsette?

Mistä tiedän? Olen valitettavasti nähnyt tämän tapahtuvan. Koska en tiedä, niin toivon, että tämä asia on kunnossa ainakin isoimmissa seuroissamme.

Pitkä matka ja iso työmäärä tällaisilla "junioripäälliköillä" on. Se miten "terve urheilija" ideologian saa rakennettua ja koututettua on jo toinen juttu. Sekin on oma juttunsa, mitä mörköjä siellä kuiva- ja allasharjoittelussa piilee. Tee itsellesi sellainen palvelus; kun katsot uimareidesi harjoitusohjelmaa/harjoittelua, jos sielä on jotain sellaista mitä et osaa perustella tai näet uimareiden tekevän huonolla tekniikalla,  niin tee asialle jotain! En osaa kertoa kirjoittamalla miten kaikki tämä tehdään, mutta osaan toki kertoa kasvotusten. Ehkä siis tarjoamme joskus koulutusta tähän juniorivalmentajille ja päälliköille.