Kyse on kotimaisen uimataidon ja siihen liittyvän kulttuurin muuttamisesta. Vuonna 2011 valmistunut tutkimus osoitti, että 72 % tämän maan kuudesluokkalaisista on uimataitoisia. Yli neljännes ei siis pysty uimaan 200 m yhtäjaksoisesti ja tilanne pahenee kun tarkastellaan aikuisia. Silloin sukelletaan jo 68 prosenttiin. Näistä kuudesluokkalaisista todennäköisesti suuri osa pystyy suorittamaan tämän 200 m uimalla myyräuintia, koirauintia tai alkeisselkää. Aikuisena he osaavat tuskin sitäkään. Mistä tiedän? Olen nähnyt.
Miksi vauhkoat? Mitä väliä? Tarviiko kaikkien osata uida? Suomen onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vuosina 2009-2011 kuoli 199 lasta, joista 17 hukkumalla. Tänä vuonna on hukkunut 141 ihmistä. Tutkimuksien mukaan lasten hukkumisriskiä voidaan vähentää uimaopetuksen avulla. Erääseen tutkimukseen osallistuneet lapset olivat iältään 1-4 vuotiaita. Heidän hukkumisriski väheni 88 %. Eihän uimataidolla voida kaikkia onnettomuuksia estää, mut ei uintikenttä voi silti teeskennellä, et tehdään loistavaa työtä tällä hetkellä. Sori, näin on ja kannan siitä vastuusta oman osani. Siksi teen tätä juttua.
Vietän viikottain paljon aikaa altaassa auttaen ihmisiä ymmärtämään vettä. Sparraan kokeneita uimareita parempiin suorituksiin, tutustutan vedelle vieraita ihmisiä itselle tuttuun elementtiin. Asiakkaamme tulevat Rovaniemeltä, Helsingistä, jopa rajojen ulkopuolelta. Ikähaitari on laaja ja asiakkaita on pienistä lapsista eteenpäin. Silti se ei tunnu riittävän. Haluamme auttaa kaikkia, niitäkin joille vesi, tai jopa liikunta on outo sana.
Vuonna 2010 alkoi elämään ajatus koko Suomen uintikulttuurin muutoksesta. Miten opetamme, mitä opetamme, missä vaiheessa ja mitä lapset voivat oppia. Puhun uintikulttuurista, koska hyvin moni näkee uinnin erillisinä osioina, kuten uimaopetuksena, kilpauintina tai vauvauintina. Silti ne ovat yksi ja sama kokonaisuus. Ne elävät symbioosissa ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Siltä ei voi välttyä. Neljän vuoden aikana olen kokenut tämän projektin parissa monenlaisia vaiheita. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, on ollut selkään taputtajia ja väheksyjiä. Tärkeintä silti on, että olen löytänyt motivaation puurtamiseen ja se tulee luonnollisesti lapsista. Olen myös onnistunut osallistamaan hienoja nuoria kulkemaan tätä polkua kanssani. Välillä tuntuu, että teen tätä projektia yksin, mutta mukanani on ollut koko ajan osaavia uimaopettajia. He ovat ottaneet asian omakseen ja kehittäneet opetustamme yhdessä kanssani.
Tämän projektin välivaihe koetaan kohta, kun opinnäytetyö ja siitä kirjoitettu artikkeli julkaistaan Suomessa ja ulkomailla. Projekti on tehty kaikille lapsille ja heidän vanhemmilleen, kummeille ja läheisille. Moni epäilee minun tarkoitusperiä ja ajatusmaailmaani, sitä jopa yritetään vääristää selkäni takana. En välitä, sillä kun näen uintipolkumme viimeisessä vaiheessa olevan pienen viisi vuotiaan lapsen pärjäävän uintisyvisessä vedessä ja sen eri syvyyksissä itsenäisesti sekä uivan teknisesti hyvin, tiedän tämän projektin olevan sen arvoista. Joonatan syntyi ja Sohvi oli kaksivuotias, kun tämä projekti alkoi. Nyt neljän ja kuuden vuoden iässä vesi on heille kuin toinen koti. Mikäli en olisi aloittanut tätä projektia, olisin tässä vaiheessa tiennyt erehtyneeni.
Toivotan kaikille nautinnollisia hetkiä vedessä!
-Jukka
