Vaikka opinnot helpottaa, niin matkaa on vielä jäljellä. Tän matkan seuraava haaste on synnyttää kokonaan uusi toimintakulttuuri kotimaiseen uimaopetukseen. Tässä käytän apuna opinnoissa tehtyä opinnäytetyötä: Varhaisen lapsuusvaiheen uimaopetusmalli. Opinnäytetyö ja siitä kirjoitettu artikkeli julkaistaan kohta ja se on minulle tän vuoden kohokohtia. Ihmiset, jotka tuntevat minut tietävät, että olen jättänyt osan itsestäni tuohon työhön. On hankalaa, lähes mahdotonta yrittää kertoa millainen tuo kirjoitusprosessi on ollut. Kun teet työtäsi sydämellä ja tiedät miksi sitä työtä teet, se liikuttaa sinua suuntaan ja toiseen. Ulkopuoliset reaktiot tekevät siitä liikkeestä vielä isompaa.
Kirjoittamisen aikana olen alkanut ymmärtää uimaanoppimista paremmin. Sattumalta(?) osuin tällä työllä kohtaan, joka on ajankohtainen myös maailmalla: tutkitaan uimaan oppimista ja sen osia. Työ herätti kiinnostusta ulkomailla ja tulee johtamaan minut hienojen kokemusten äärelle tulevaisuudessa. Tämän avoimen kansainvälisen uintiyhteisön kokeminen kirjoitusprosessin aikana oli yksi liikuttavista kohdista. Prosessi on liikuttanut myös toiseen suuntaan ja se määrä mikä on ollut nousua, on ollut myös laskua ahdistuksen, väsymisen ja uskon loppumisen kanssa. Löydänkö oikeat sanat? Saanko työn valmiiksi? Mitä ihmiset sanovat siitä? Onko tässä mitään järkeä?
Väsymys on yksi tämän hetken tunteista. Töitä on tehty ja paljon. Opiskelut, työ, perhe... eikä toivottavasti aina tuossa järjestyksessä. Hankala säädellä itseään, kun haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Uinti on se mun juttu. Välillä se vaan menee yli, eikä sitä itsekään tajua. Buukkaat kalenterin täyteen yksityistunteja, kursseja, ryhmiä, töitä. Huomaat, että väsyttää mutta uskottelet itsellesi, että joskus on toisin. Milloin? Teet töitä kuin yrittäjä, mutta sinähän olet palkkatyössä!? Rakennat brändiä, ei silloin voi levätä, vai voiko? Meneekö kaikki työ hukkaan jos nyt pidät lepotauon? Mikä on elämässä tärkeää? Kunpa sen tietäis.
Masters kisaviikonloppu oli mulle tosi tärkeä pysäytys ja onneksi ymmärsin sen merkityksen. Ennen kisoja olin sekuntikellon mukaan nopeampi 25 metrillä kuin koskaan. Tuleva viikonloppu tuli osoittamaan jotain muuta. Laji lajilta huomasin kuinka väsynyt kroppani ja mieleni onkaan. Kelasin taaksepäin... syksyn ennätysviikkona 25 tuntia opetusta altaassa. Ei missään reunalla, vaan altaassa. Eikä ne muutkaan viikot tuossa vieressä paljon kalpene. Tohon päälle muut työt, opari, opiskelut, perhe, treenaaminen. Missä palautuminen? Sen aika alkaa olla nyt.
Palasin kirjoittamaan, jatkamaan juttua... vai tulinko vaan sanomaan, että otan nyt hetken itselleni. Onnistunko siinä? En tiedä... tiedän vain, että tuo edessä oleva haaste pitää pistää käyntiin... ehkä sitten joku voisi ottaa soihdun hetkeksi... edes hetkeksi. Kiitos!
-Jukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti