Lapsi viimeinen orjamme

Erikoistumisvuotena valmennuksen pääopettaja laittoi meidät kahlaamaan kohtuu monen psyykkisen valmennuksen opuksen läpi. "Omaehtoisesti" sai myös tehdä kirjavalintoja, joita pystyi kirjalistasta valitsemaan. Yksi luetuista kirjoista oli "Lapsi viimeinen orjamme". Aina tähän päivään asti, eli n. 8 vuotta myöhemmin, tuon kirjan sisältö on tuntunut absurdeimmista mitä olen lukenut. Aamuvarhaisella poljeskelin töihin ja mietin meidän vanhempien suhtautumista lapsen kokemuksiin ja oppimiseen. Sitten se iski, hemmetti kirjan sanomahan onkin järkeenkäypä. No ok, sisältö on todella provosoiva, mutta niin pitää ollakin, että saa ajatuksia liikkeelle. Idea karkeasti on se, että me vanhempina määrittelemme liiankin paljon, mihin lapsi on valmis.

Lähinnä haluaisin, että vanhemmat miettivät omaa viestintää lapsen oppimistilanteessa. Muutamia arjen esimerkkejä; halusiko lapsesi apupyörät. vai päätitkö itse ostaa apupyörillä olevan pyörän? Olisitko itse uskonut kuinka nopeaa lapsi oppii voltin trampoliinilla? Laitoitko lapsellesi kellukkeet altaassa, jossa lapsesi jalat yltävät pohjaan?

Vanhemman suojeluvaisto on hyvä asia, mutta suhteuta se tilanteeseen sopivaksi. Vielä kertauksena uinnissa se karkeasti tarkoittaa tätä:

• Anna lapsen liikkua vapaasti altaassa, jossa hänen jalat yltävät pohjaan
• Lapselle pinnan alla liikkuminen on seikkailu, se ei tarkoita hukkumista
• Kasvata lapsesi itsenäisyyttä määrätietoisesti, eli anna hänelle tilaa oppia pärjäämään myös syvässä vedessä
• 0 - 4 v. älä yritä opettaa. Touhua lapsesi kanssa vedessä, sillä hän oppii parhaiten tekemällä
• Anna lapsesi päättää kellukkeiden ja uimalasien käytöstä
• Anna lapsen rakentaa oma suhde veteen. Älä pakota häntä näkemään asioita sinun silmillä 

Vanhemman luottamuksen rakentaminen ja lapsen itsenäisyyden rakentaminen ovat prosesseja. Esikoisen kanssa se varmaan on pidempi. Mutta uskoisitko sinä jonain päivänä pystyvän tähän?

(ja ei, se paita ei ole kelluttava)