Miksi pelkkä tekeminen ei ole merkitsevää

Laiha läski on toistunut viime aikoina mediassa tiuhaan. Termillä kuvataan kehotyyppiä joka näyttää ulospäin hoikalta, mutta ei sisällä juurikaan lihaksia, vaan läskiä erityisesti sisäelinten ympärillä. Samantyylistä käsitettä voitaisiin käyttää urheilijoiden ja kuntoilijoiden parissa eri yhteydessä. Työskennellessä uinnin parissa olen törmännyt tällaiseen ilmiöön. Se on ilmiö, josta ei juurikaan kirjoitella. Ammattilaisena tuntuu välillä, että elää Matrix leffassa, kun katsoo urheilun ja kuntoilun kenttää. Eihän tästä yhtä kuvaavaa termiä saanut aikaiseksi, mutta kysymys kuuluu:

"Oletko rapakuntoinen urheilija/kuntoilija?"

 

Lähde: http://www.spencersummerfield.ca/what-is-a-sprint-duathlon/

Urheilijat urheilee ja kuntoilijat kuntoilee, mutta tekemisen määrä ei mitenkään korreloi tehtyyn tulokseen. Urheilijalla sekunnit eivät vain vähene ja kuntoilijalla ei arkinen hyvinvointi lisäänny. Yksi iso syy tähän on tekemisen merkitsevyys. Ihan ensimmäisenä tulisi ymmärtää miten harjoitus tai harjoite vaikuttaa tekemiseen ja tavoitteeseen. Osa ei valitettavasti pääse edes tälle tasolle. Tehdään vain harjoitteita, kun joku on niin määrännyt tai jokin trendilehti on tällaisesta kertonut. Yleensä vielä, että mitä pahemmalta harjoite tuntuu, niin sen tehokkaampaa sen täytyy olla. Käsitteet harjoittelu ja tehokkuus ovat ongelmallisia, koska lähtökohtaisesti niissä on niin monia tasoja, että ilman näiden tasojen ymmärrystä ei tehdä mitään merkittävää.

Kun saavutetaan ymmärrys tekemisen merkityksestä on kivuttava vielä yksi porras ylöspäin toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Seuraavaksi täytyy ymmärtää miltä tämän harjoitteen pitää tuntua lopullisessa tavoitteessa. Esimerkiksi uimarin täytyy ymmärtää miltä oheisharjoitteella saavutetun ominaisuuden pitäisi tuntua uinnissa, tai miten treeneissä harjoiteltu tekninen tai taktinen suorittaminen pitäisi tuntua kisasuorituksessa. Kuntoilijan elämään tämä taas siirtyy siten, että miten kyseinen harjoite palvelee esimerkiksi alaselän tai niska-hartiaseudun hyvinvointia ja miltä olotila sen harjoitteen tekemisen vuoksi pitäisi tuntua.

Perustelut, ymmärrys ja siirrettävyys ovat niitä tärkeitä tekijöitä. Uintiurheilussa nousi aikoinaan yleiseksi käytänteeksi, että uintivalmentaja ei enää ohjannut oheisharjoittelua, vaan sen teki fysiikkavalmentaja. Pikkuhiljaa uinnissa siirrytään seuraavalle tasolle, jossa fysiikkavalmentajan täytyy ymmärtää uintia syvällisesti, jotta voidaan ohjelmoida merkittävää oheisharjoittelua. Pelkkä fyysisen suorituskyvyn kehitysperiaatteiden ymmärtäminen ei vaan enää riitä. Dave Salo sanoi tämän ääneen jo vuosi sitten. Täytyy myös ymmärtää, että urheilullisuus on tänä päivänä moniulotteisempi käsite kuin esim. 10 vuotta sitten ja sen sisäistäminen voi viedä maailman huipulle asti, tai ainakin lähemmäksi sitä.