Monipuolisuutta hakuammunnalla

Urheilusta puhuttaessa törmää monesti käsitteeseen monipuolisuus ja sen merkitykseen urheilussa suoriutumiseen. Aiheen yleistyvyyttä on tukenut myös asiasta tehdyt tutkimukset, jotka kertovat kuinka menestyneet urheilijat ovat harrastaneet useita eri lajeja harrastamisen alkuvaiheessa. Lisäksi lasten omatoimisen liikunnan väheneminen on aiheuttanut huolen lasten liikunnallisten perusominaisuuksista ja sitä kautta myöhemmällä iällä urheilussa menestymisen mahdollisuuksista. Varhainen erikoistuminen johonkin tiettyyn urheilulajiin on nähty huonona ratkaisuna ja  se on jopa leimaantunut yleiseksi mielipiteeksi.

Suhteessa monipuolisuudesta käytävään keskusteluun ja kirjoituksiin ymmärretään sitä edelleen melko vähän. Mitä monipuolisuus lopulta on ja miten sitä tulisi hankkia sekä kehittää? Hämmennys on ihan ymmärrettävää, sillä aiheesta tehdyt tutkimukset ovat ympäripyöreitä jättäen lukijalle liian paljon tulkinnan varaa. Missään ei ole vielä määritetty mitä, milloin, miten ja kuinka paljon pitäisi tehdä. Tällainen ympäripyöreys johtaa hakuammuntaan, joka vastaavasti aiheuttaa kehityksen seisahtumiseen. Vaikka monilajisuus on yleisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä, on se liian epätarkka tapa urheilussa kehittymiseen.


Erilaiset taitovalmennus konseptit ovat olleet ensimmäinen selkeä suuntaus löytää ratkaisuja tarkempaan monipuolisuuden kehittämiseen. Yleistaitavuuden kehittämisessä ne ovat onnistuneetkin varsin kiitettävästi, mutta niidenkin heikkous on ajautuminen liian lajiryhmä sidonnaisiksi. Tämän hetken konseptit tukevatkin hienosti esimerkiksi palloilulajeja, mutta erikoislajeja, kuten uintia ne tukevat vielä heikosti.


Silti taitovalmennus konseptit ovat hyvä alku ja mahdollisuus ymmärtää monipuolisuutta. Niiden avulla voidaan määrittää monipuolisuuteen ja taidokkuuteen eri lähestymiskulmia. Mitä monipuolisuus on yleisesti, entä laji- tai lajiryhmäspesifisesti? Tästä rakentuva kartta onkin melko iso.


Modern Dryland Training (MDT) kehitysohjelma on auttanut kehittämään uintisuoritusten analysointia, jolloin ymmärrämme paremmin mitä kehon liikkumiskyvystä puuttuu ja mitä ominaisuuksia siellä on jo olemassa. Se on auttanut myös näkemään miksi toiset uimarit ovat nopeampia kuin toiset. Silti nopeimmatkaan uimarit eivät aina tiedosta omia vahvuuksia tai kuinka niitä käytetään tiedostaen hyväksi. Kehon on vain saanut sopivan annostuksen hermotusta oikeaan aikaan ja se mahdollistaa vartalon optimaalisen käytön, mutta edelleen jää paljon asioita hyödyntämättä, kuten vartalossa piilevä elastinen energia. Lisäksi sattumalta hakuammunnalla saatu kehon toimivuus on myös herkkä hajoamaan kesken kisasuorituksen johtaen liian aikaiseen uintinopeuden alenemiseen.