keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Miten meni noin omasta mielestä?

Almost done

Tässä sitä mennään taas, vuoden viimeistä kuukautta. Ihan kuin just olis ollut tammikuu kun mietin, et mitä tää vuosi voi tuoda tullessaan. Onnistuinko? No todellakin. En olisi edes osannut arvata mitä kaikkea tulee tapahtumaan, haaveilla ehkä. Siitä ensivuosi eroaa tästä, et tiedän hienoja asioita tapahtuvan. Niin vain käy kun tarpeeksi puuhastellaan positiivisella asenteella. Joo, aina välillä osuu joku metri make tielle, tai jokin asia ei mene niin kuin suunnittelit. Pitkällä aikavälillä sitä sit huomaa, että niilläkin tapahtumilla oli tarkoitus.

Vuosi 2015 toi uusia ystäviä ja osoitti jälleen ketkä ovat todellisia ystäviä. Ystäviä ei ole koskaan liikaa ja heitä on aina eri kerroksissa. 

Vuodesta 2015 täytyy ehkä nostaa vielä yksi juttu erikseen esiin. Se on Urheiluakatemian valmennus. Valmennus kun on tapahtuma, jossa pelkästään sun onnistuminen ei tuo toivottua lopputulosta. Sä tarvit kaikki mukaan. Iso kiitos siis Lapin Urheiluakatemian uimareille! Syksy oli huippu ja oli hienoa muistella taas miltä tuntuu antaa kaikkensa, puolin ja toisin. Tulevaisuus on pelkkää valoa. 

2016

Tammikuu tulee olemaan taas vauhdikas, kun työvuosi starttaa 7.1. klo. 5.40 matkalla Lundiin. Kolmas WADC tapaaminen ja tällä kertaa itsekin lauteilla. Taas hauska ja raskas reissu tulossa. Siitä sitten maanantaina reippaana töihin :)

Omien uimaopettajien koulutuksia, uimakoulujaksojen aloituksia, uusien koulutuksien käynnistyminen, useita uintileirejä, jne. Kohtahan se sitten on toukokuu ja kesä. Kevään aikana pitäisi myös ehtiä markkinoimaan syksyllä uinnin lajiryhmän nostamista yläkouluakatemiaan. Siinä onkin monelle yläkoululaiselle mahdollisuus harjoitteluun loistavissa puitteissa ja valmennuksessa. Koulukin hoituu siinä samassa ja leirin kokonaisvaltaisuus on huikea tähdäten nuoren urheilijan kasvamiseen.

Tähän kaikkeen pari talon itse tarjoamaa uintileiriä + kaikkea mitä ei vielä edes tiedetä, niin eiköhän siinä saa olla monena ennen kun vuoden päästä kirjoitetaan seuraavaa katsausta.


All the little people

Nämä ne löytävät paikkansa joka vuosi. Pienet ihmiset, kadehtijat, väheksyjät, yhteiskunnan jarrut. Millä nimellä heitä haluaakaan kutsua. Tän vuoden aikana on huomannut, että heitä löytyy joka ikäluokasta ja eri yhteisöistä. Lapsista aikuisiin, harrastelijoista ammattilaisiin. Vanhempana yritän opettaa lapsilleni olla välittämättä näistä tyhjistä kuorista. Jokin syy heillä on käyttäytymiseen ja voihan se olla, että itseluottamuksen puute johtuu siitä ettei omat vanhemmat halanneet tarpeeksi lapsena.

Osa ottaa nämä arvostelijat hyvinkin rankasti. Itse osasin olla jo pienenä  hyvin välinpitämätön. Jos koulussa isommat tyhjäsi pyöränrenkaat, niin palasin seuraavana päivänä kouluun venttiilit pihdeillä kiristettyinä. Tänäänkin sanon näille tyypeille, että sit kun säkin pääset huipulle, niin hei katellaan siellä. Elämä on liian lyhyt keskittyäkseen tuollaisiin tyyppeihin. Sulla itsellä on valta määritellä kuka sä olet ja mitä sä teet. Sit niille vihaajille; yritä säkin nyt jo sisäistää tää seuraava fraasi: "enemmän on enemmän".

torstai 10. joulukuuta 2015

Syksyn kuulumiset

Mikä on mitäkin?

Mikä on mun, mikä on sun, mikä on mitäkin? Tää viikko on ollut mun Urheiluopistohistorian ensimmäinen syyslomaviikko. Se on myös saanut ihmiset huomaamaan, mikä tää juttu on, ilman että tajuavat sitä. Muut ihmettelevät et mä teen töitä lomalla, vastailen sähköposteihin ja käyn työpaikalla. Kaikki eivät tajua miksi ja ehkä tällaisessa tilanteessa on hankalinta yrittää selittää miksi. Tätä juttua kun ei selitetä, sen vain tajuaa. Toinen katsontakanta asiaan on eläkeikä. "Sulla on vielä paljon aikaa eläkkeeseen" tai "sä et taida päästä vielä eläkkeelle 63 vuotiaana"... samaan aikaan mä mietin siinä, et ehdinköhän mä tehdä kaiken ennen kun on aika antaa tilaa nuoremmille. Elämme eri todellisuudessa. Mulla ei ole mustavalkoista, vaan paljon harmaan sävyjä, joita tuskin erottaa toisistaan.

Naapuri nauraa, naura sinäkin

Viikko sitten ammattikorkeakoulun Alumnitapaamisessa kerroin valmistuville liikunnan opiskelijoille unelmista. Tuttu lause menee näin; "jos naapurisi ei naura unelmillesi, ne eivät ole riittävän isoja". Lisäsin tähän, että kun et uskalla sanoa unelmiasi ääneen, olet löytänyt tavoittelemisen arvoisia unelmia. Sitten kun sanot unelmasi ääneen odottaen, että joku nauraisi niin tajuat, että pystyt saavuttamaan unelmasi. 

Rakennamme Rovaniemelle uinnin kansainvälisen kehitys- ja valmentautumiskeskuksen. Tätä olen hokenut ja odottanut jonkun nauravan... tai edes pitävän mua hieman hulluna. Tiedän toki jo nyt, että toi me pystytään saavuttamaan.

Youtube

Ehkä jo aikakin, että Santasport Swimming hyppää Youtubeen. Luvassa siis sisältöjä vielä tämän vuoden puolella. Kuvaukset menossa parhaillaan ja poistettuja kohtauksia on paljon... no kunhan on hauskaa. Sisältö on aluksi tulevien koulutusten esittelyä, kurssi infoja ja muuta mukavaa. Jätämme ton luovan kehityksen tilaan ja ruuvaamme tätä työkalua uuteen muottiin.

Tulevaa

Syksy on ollut ajoittain melko pyöritystä, silti on ehtinyt värkätä asioita tulevaa varten. Vuoden 2015 huipennus on vielä tulossa, niin katsotaan niitä 2016 suuntia tarkemmin joulukuussa. Tammikuu toki pärähtää käyntiin WADC seminaarilla. Uudet kontaktit ja yhteistyökuviot saattavat jo pelkästään täyttää koko seuraavan vuoden.

Vaikka harmittaakin, niin edellisestä johtuen ei varmasti haittaa, että valmennuspuolen kehitysprojekti kesän 2016 jenkkien valmennusreissu siirtyy näillä näkymin vuodella eteenpäin. Noh, onpa jo jotain valmiina vuodelle 2017. Inspiroituminen, kokemusten hakeminen ja jakaminen on tärkeää valmentajan kehityksessä ja sitä tuolla haetaan. 

Anatomy Trains koulutukset starttaavat jo tämän vuoden puolella, mutta jatkuvat uuden vuoden puolella. Odotan näitä innolla ja uskon niiden täydentävän hyvin nykyisiä näkemyksiä uintivalmennuksesta. 

Kehitysprojetit, kuten mobiilisovellusten kehittäminen uimaopetustyön tueksi etenevät sujuvasti taustalla ja toivon, että meillä on jotain kerrottavaa ensivuoden aikana.

Paljon siis odotettavaa ja vielä enemmän tehtävää, mutta onneksi se eläkeikä ei ole vielä pitkään aikaan häiritsemässä.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Miksi pelkkä tekeminen ei ole merkitsevää

Laiha läski on toistunut viime aikoina mediassa tiuhaan. Termillä kuvataan kehotyyppiä joka näyttää ulospäin hoikalta, mutta ei sisällä juurikaan lihaksia, vaan läskiä erityisesti sisäelinten ympärillä. Samantyylistä käsitettä voitaisiin käyttää urheilijoiden ja kuntoilijoiden parissa eri yhteydessä. Työskennellessä uinnin parissa olen törmännyt tällaiseen ilmiöön. Se on ilmiö, josta ei juurikaan kirjoitella. Ammattilaisena tuntuu välillä, että elää Matrix leffassa, kun katsoo urheilun ja kuntoilun kenttää. Eihän tästä yhtä kuvaavaa termiä saanut aikaiseksi, mutta kysymys kuuluu:

"Oletko rapakuntoinen urheilija/kuntoilija?"

 
Lähde: http://www.spencersummerfield.ca/what-is-a-sprint-duathlon/


Urheilijat urheilee ja kuntoilijat kuntoilee, mutta tekemisen määrä ei mitenkään korreloi tehtyyn tulokseen. Urheilijalla sekunnit eivät vain vähene ja kuntoilijalla ei arkinen hyvinvointi lisäänny. Yksi iso syy tähän on tekemisen merkitsevyys. Ihan ensimmäisenä tulisi ymmärtää miten harjoitus tai harjoite vaikuttaa tekemiseen ja tavoitteeseen. Osa ei valitettavasti pääse edes tälle tasolle. Tehdään vain harjoitteita, kun joku on niin määrännyt tai jokin trendilehti on tällaisesta kertonut. Yleensä vielä, että mitä pahemmalta harjoite tuntuu, niin sen tehokkaampaa sen täytyy olla. Käsitteet harjoittelu ja tehokkuus ovat ongelmallisia, koska lähtökohtaisesti niissä on niin monia tasoja, että ilman näiden tasojen ymmärrystä ei tehdä mitään merkittävää.

Kun saavutetaan ymmärrys tekemisen merkityksestä on kivuttava vielä yksi porras ylöspäin toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Seuraavaksi täytyy ymmärtää miltä tämän harjoitteen pitää tuntua lopullisessa tavoitteessa. Esimerkiksi uimarin täytyy ymmärtää miltä oheisharjoitteella saavutetun ominaisuuden pitäisi tuntua uinnissa, tai miten treeneissä harjoiteltu tekninen tai taktinen suorittaminen pitäisi tuntua kisasuorituksessa. Kuntoilijan elämään tämä taas siirtyy siten, että miten kyseinen harjoite palvelee esimerkiksi alaselän tai niska-hartiaseudun hyvinvointia ja miltä olotila sen harjoitteen tekemisen vuoksi pitäisi tuntua.

Perustelut, ymmärrys ja siirrettävyys ovat niitä tärkeitä tekijöitä. Uintiurheilussa nousi aikoinaan yleiseksi käytänteeksi, että uintivalmentaja ei enää ohjannut oheisharjoittelua, vaan sen teki fysiikkavalmentaja. Pikkuhiljaa uinnissa siirrytään seuraavalle tasolle, jossa fysiikkavalmentajan täytyy ymmärtää uintia syvällisesti, jotta voidaan ohjelmoida merkittävää oheisharjoittelua. Pelkkä fyysisen suorituskyvyn kehitysperiaatteiden ymmärtäminen ei vaan enää riitä. Dave Salo sanoi tämän ääneen jo vuosi sitten. Täytyy myös ymmärtää, että urheilullisuus on tänä päivänä moniulotteisempi käsite kuin esim. 10 vuotta sitten ja sen sisäistäminen voi viedä maailman huipulle asti, tai ainakin lähemmäksi sitä.






lauantai 31. lokakuuta 2015

Miksi se ei riitä?

Tällä viikolla keskiviikko ja torstai menivät todella nopeasti. Päiviä sävytti Ari-Pekka Lindbergin pitämä Anatomy Trains I koulutus. Koulutus antoi hyvin vahvistusta sille mitä olemme tehneet Urheiluakatemian treeneissä syksystä lähtien ja mille ajatukselle uudet koulutuksemme pohjautuvat.



Anatomy Trains koulutus antoi myös ison kasan uusia ajatuksia toiminnan kehittymiselle. Mietin vain siinä koulutuksen aikana käydyissä keskusteluissa, että miksi minulle ei riitä uinnin nykytila? Ehkä se on se perinteinen "tieto lisää tuskaa". Tällä hetkellä melkein kuka tahansa yksityisopetukseen tuleva asiakas on liikerajoitteinen. Mennään altaalle ja hyvien asioiden lisäksi näet vain rajoitukset, jotka estävät asiakasta silloin ja siinä oppimaan uintia sellaisena kuin sen tulisi oppia. Kykyä oppia on, mutta kaikkia ei pysty oppimaan. Tällöin pitäisi tuoda asiakkaalle muitakin kuin uinnillisia asioita huomioon.

Koulutuksessa sai vahvistuksen sille, mihin aikuisten yksityinen uimaopetus tulee kehittymään. Kouluttajamme Ari-Pekka kertoi heidän toiminnallisesta salista, jonne pääsi treenaamaan vain asento- ja liikekartoituksen kautta. Näin varmistetaan, että edellytykset toimivalle keholle ja turvalliselle harjoittelulle ovat olemassa. Samaan tapaan tulisi myös toimia uimaopetuksessa. Uintitekniikka voi ja tulee mukauttaa asiakkaan perusominaisuuksien mukaan, mutta ei muodostuneiden liikerajoitusten mukaan. Ne kun ovat muokattavissa paremmiksi. Mikäli emme puutu liikerajoituksiin, niin todennäköisesti asiakas onnistuu opetuksen jälkeen luomaan niitä vain lisää ja pahentamaan olotilaansa. Luitko jo muuten aiemman postauksen "Terveyttä edistävä ja heikentävä uintiharrastus"?

Muutos aikuisten yksityiseen opetukseen tarkoittaa toki hinnan nousua ja altaan ulkopuolista toimintaa. Pystymme tekemään analysoinnin ja mahdollisen ohjeistuksen allasosastolla ennen uinti osuutta, joten ihan erilliseen jumppasaliin ei tarvitse mennä. Uskon toki asiakkaiden vaan kiittävän, kun huomioimme heidän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pelkän uimaanoppimisen sijaan ja pystymmehän perustelemaan kaiken toiminnan uinnin paremmalla sujuvuudella, jonka asiakas pääsee kokemaan konkreettisesti altaassa.

Tältä pohjalta ajateltuna se ei riitä. Eikä sen tulisi riittää kovin monelle muullekaan. Tervetuloa siis kokemaan ja näkemään toimintatapojamme kevään koulutuksiin!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Spinal Engine Theory and Long Axis Strokes

Nyt joku jo ajatteli, että pitääkö nämä blogitekstitkin tehdä englanniksi. Ei hätää, ei ainakaan vielä. Otsikko vain tällä kertaa englanniksi, koska kaikkea ei kannata kääntää Suomen kielelle. Käännös kuulostaa tyhmältä, or the idea get's lost in translation.



Tällä kertaa puhutaan siis Spinal Engine teoriasta nimenomaan uinnin kannalta. Luulen, että olen aiemmin kirjoittanut lapaluun hallinnasta ja sen merkityksestä uinnille. Lapaluun hallinta liittyy oleellisesti Spinal Engine teoriaan ja sen hyödyntämiseen uinnissa. Gary Hall sr. on hyvin tuonut esiin uinnissa vartalon kierron merkityksen. Aikoinaan vartalon kierto nähtiin tärkeänä uinnissa vastuksen vähenemisen vuoksi. Hyvä pointti kyseiseltä herralta oli, että emmekö me silloin potkisi nopeampaa kyljellään? Jos et ole kokeillut, niin voin kertoa, että näin ei ole. Vartalon kierto auttaa uinnissa mm. optimoimaan vartalon voiman käyttöä (yleisimmin tässä keskitytään leveän selkälihaksen, rintalihaksen ja ojentajan käyttöön käsivedon aikana) Lisäksi vartalon kierto helpottaa hengitystä vapaauinnissa.

Uidessa vapaauintia ihminen helposti ajattelee käsivedon sormenpäiden kautta keskivartaloon. Tällöin yritetään painaa kädellä vettä vasten ennen otteenhakuvaihetta ja näin kulutetaan vain turhaan energiaa. Tätä logiikkaa on myös käytetty siinä, että uintia harrastavien ihmisten sisäänkiertäjät olisivat treenatut ja niitä ei tarvisi uintiharjoittelun ulkopuolella huomioida. Nyt varmasti huomaat, ettei asia ole näinkään ja jos käyttää aktiivisesti voimaa käsijohtoisesti ennen otteenhakua, tulee vain tehtyä asioita hieman epätaloudellisesti.

Spinal Engine teorian ja lapaluun hallinnan kautta ajattelemme, että käsiveto aloitetaan lapaluun hallinnalla ja toteutetaan vartalon kierron sekä pinnallisten lihasten yhteistyöllä. Rintalihas, leveä selkälihas ja käden ojentajalihas ovat tällöin vain osa käsivetoa ei sen päätoteuttajat. Tässä ajatuksessa käsiveto liikkuu lavasta käteen ja palaten sieltä keskivartaloon. Tällöin myös itse uinti tuntuu ihan erilaiselta, mahdollistaa rennomman uinnin ja asettaa uinnin oheisharjoittelun erilaiseen valoon. Mitä harjoittelemme ja miten harjoittelemme. Aktiivisen ja riittävän kierron avulla voimme myös kasvattaa kehon pituutta vedon aikana ja voiman kulkemaan paremmin kehon läpi.

Samassa yhteydessä on myös puhuttu huippu-uimareiden vartalon taittumisesta sivusuunnassa vedon aikana. Teoreettisesti tämä on mahdollista ja ehkä jopa järkevää. Taipuminen pystytään jopa toteamaan pysäytyskuvista, mutta itse väittäisin, että vartalon taipuminen on vain hallinnan pettämistä ja aiheutuu isojen voimien suuntautumisesta rankaan. Otetuissa kuvissa taipuminen on ollut kuitenkin niin pientä, että en usko sen olevan harkittua. Lisäksi uskon, että on mahdollista saavuttaa parempi voiman hyödyntäminen ja suuntaus rangan täydellisellä hallinnalla. Tässä sitä sitten onkin haastetta meidän uimareille. 

Lisää Spinal Engine teoriasta, lapaluun hallinnasta ja muista uintia hyödyttävistä jutuista voit kuulla Santasport Swimmingin uusissa koulutuspaketeissa, jotka on rakennettu uinnin parissa toimivien ohjaajien, opettajien ja valmentajien avuksi. Koulutuspaketit yritetään saada julkaistuksi marraskuun aikana ja toteutukset keväällä 2016.    


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Uinnin tulevaisuutta rakentamassa

Vietimme viikonloppuna aikaa Suomen uimaliiton ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton seminaarissa Hyvinkäällä. Viikonloppu tarjosi hyviä luentoja ja parempia keskusteluhetkiä uinnista. Omassa esityksessäni kävin lävitse uintitoimintaamme Santasport Swimmingissä. Avasin hieman kokonaisuuksia ja meneillään olevia projekteja. Jos jossain vaiheessa roolimme kotimaisessa uintikentässä oli hieman epäselvä, niin nykyisin näen sen selkeämmin uinnin kehitys ja tutkimuskeskuksena, jonka tehtävä on tukea kotimaista uintia kouluttamisen ja tiedon luomisen keinoin. Samalla tarjoamme myös palveluita paikalliselle väestölle.

Huomaat varmaan, että puhun uinnista yleiskäsitteenä ja se saattaa hieman hämmentää. Kuten seminaarissa selvitin, niin me emme puhu enää uimaopetuksesta ja uintivalmennuksesta erikseen. Ihan kuin emme todellakaan puhu kilpauintitekniikoista, vaan uintitekniikoista. Mietin vain, että kuka ihme näitäkin käsitteitä ja lokerointeja on keksinytkin ja millä tavalla ne kehittävä uintia, tai mahdollistavat uinnin kehittymisen??


Tulevaisuus on nyt

Uintitoimintaamme ohella esittelin seminaarissa uimaopettajillemme tulevaa kehittymisen työkalua; vaikuttavuuteen arviointia. Vaikuttavuuteen arviointi on otettu tänä syksynä käyttöön ja sen tarkoitus on mahdollistaa uimaopettajiemme ammatillinen kehittyminen.

Tämän lisäksi vaikuttavuuden arviointi on tärkeä työkalu, jolla viestimme tekemämme työn merkittävyydestä. Tämä auttaa meitä konkreettisesti osoittamaan, esim. Uimakoulujen hinnalla saatavan arvon. Tämä on toki toissijainen tekijä, joka on seurausta motivoituneiden ja ammattitaitoisten uimaopettajiemme laadukkaasta työstä.

Esittelin myös tähän projektiin liittyvän jatkoprojektin, jossa työstämme mobiilisovelluksia tukemaan meidän päivittäistä toimintaa. Sovellukset ovat jo nykypäivää uimaopetuksen parissa etenkin ulkomailla, mutta kukaan ei ole kehittänyt niitä vielä näin pitkälle. Uintikirjat ja diplomit ovat kivoja, mutta tämä on 2000 luvun uimakoulujen tulevaisuutta. Palvelut, joiden avulla pystymme vieläkin paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Digitaalisessa muodossa muistot myös säilyvät paremmin, vai montako uintimerkkiä sinulla on tallessa?


Vuosi 2016 

Tuleva vuosi tulee olemaan hurja. Edellisen vuoden loppupuolella asetin meidän päätavoitteeksi kansainvälisyyden. En silti uskonut, tai tiennyt, että miten se tulisi tapahtumaan. Vuosi alkaa World Aquatic Development Conferensilla. Kiitos Hilden, sain kutsun tulla luennoimaan myös tähän kansainväliseen seminaariin. En edes osaa vielä kuvitella kuinka paljon erilaisia kontakteja ja uusia projekteja tuo tapahtuma tulee tuomaan Santasport Swimmingille. Sanoista tekoihin siis :)

Tämän tapahtuman jälkeen on käytännössä vielä koko vuosi aikaa saada asioita tapahtumaan. Loppuvuotta en ole oikein vielä hahmottanut, mutta lupaan, että kesä tuo uutta tullessaan. Ehkä syksykin sen kautta.

Tämäkään vuosi ei ole vielä lähelläkään loppua ja odottelemme parhaillaan uusinta edistysaskeltamme. Tämän lisäksi rakennamme kiivaasti koulutussisältöjämme. Paljon hyvää siis luvassa vuodelle 2016. 

Me Suomalaiset osaamme paljon. Pitää vaan muistaa se.

Mistä tämä kaikki kumpuaa?

Seminaarissa moni kiinnostunut kävi juttelemassa projekteistamme ja mm. siitä, että ovatko ne tulevaisuudessa kaikkien käytettävissä. Tämä on myös yksi ratkaistava asia lähitulevaisuudessa. Vaikka tahtotilamme tukea kotimaista uintia on kova, niin todellisuus on se, että jostain minunkin palkka on tultava ja tämä kiinnostaa myös varmaan työnantajaani. Työmme tulokset eivät ole mitään piiperryksiä, joten lopulta joku niistä joutuu maksamaan. Toteutuuko se erilaisten avustusten tai projektirahojen kautta, vai loppukäyttäjän lompakosta jää nähtäväksi. Sen voin kuitenkin luvata, että rahanarvoista tuotetta on luvassa.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Päivä uinnin ammattilaisen seurassa


Tervetuloa tutustumaan uinnin ammattilaisen päivään. Tarjoan tässä kirjoituksessa yhden näkökulman siitä, mitä uintia ammatikseen puuhaavan ihmisen arkeen kuuluu. Kerron myös hieman taustoja ja tulevaisuutta. Tekstin kautta ammattiin opiskelevat ja haluavat voivat peilata omia toiveitaan tulevasta ammatista, tai yhdestä mahdollisuudesta.

Työ Lapin Urheiluopistolla oli itselleni monia vuosia mahdollisuus kasvattaa ammattiosaamistani, ja ehkä jonain päivänä vastaan tulisi tarjous uinnin ammattilaisen työstä, joka itseä kiinnostaisi. Vuosien varrella puuhaillessa ja erityisesti Santasport Swimming - brändin luomisen alettua, on tullut huomattua, että tämän ammattitaidon kasvattamisen ja puuhastelun aikana olemme onnistuneet luomaan yhden Suomen uinnin tulevaisuuden merkittävimmistä keskuksista.

Santasport Swimming jatkaa kasvuaan ja on vielä hyvin nuori. Aika kertoo mihin kaikkeen se yltää. Jonain päivänä minullekin saattaa tulla se kiinnostava tarjous vastaan. Toivon vain, että ennen sitä uintia tekee meillä ammattilaisena minun lisäksi muitakin, ainakin yksi :)

Arkirutiinia, mitä?

Päivät ja ajanjaksot, jolloin oli aikaa tehdä töitä kevyellä tahdilla ovat ohitse. Uinnin kehityskeskuksena päivistä ei saa millään rutiininomaisia. Ainoa rutiini päivissäni on Lapin Urheiluakatemia treenit. Katsotaanpa tarkemmin, mitä kaikkea tehtäviä uinnin lajivastaavan pesti pitää sisällään:

Vapaa-aika:
Lasten uimakoujen organisointi
Santasport Swimming uimaopettajien jatkokoulutus
Uimaopettajien palkkalomakkeiden käsittely
Aikuisten uimakoulujen organisointi
Yksityisopetuksen organisointi
Uimaopetuksen kehitystyön organisointi ja toteutus yhdessä uimaopettajien kanssa

Valmennus:
Uintileirien organisointi ja käytännön järjestelyt
Yhteydenpito valmennuskeskusseuroihin
Valmennuspalveluiden kehittäminen ja toteutus leiriläisille
Lapin Urheiluakatemian valmennustoiminta ti, ke ja to aamuisin

Tulevaisuudessa myös mahdolliset yläkouluakatemian leiritykset uimareille

Koulutus:
Opiskelijoille järjestettävä koulutus:
                            - Uinnin perusteet
                            - Uimaopettaja (SUH)

Esimerkiksi tämä päivä sisälsi tällaista:

8.00 - 10.00 Urheiluakatemian aamutreenit
10.00 - 11.30 LPT 15A Uinnin perusteet (Vapaauinti)
11.30 - 12.30 Lounastauko
12.30 - 14.00 LPT 15 AML Uinnin perusteet (Uimataidon perusteet)
14.00 - 15.00 Kömpiminen pois allasosastolta, kahvitauko ja siirtyminen koneen ääreen.
15.00 - 16.00 Sähköposteihin vastaamista ja muita käytännön toimia
17.00 - 18.00 Delfiini ryhmien vanhempien infotilaisuus

Rutiiniomaisia päiviä kun ei ole, niin päivät vaihtelevat todella paljon. Välillä sinne mahtuu välinehuoltoa ja testausta, kehitystyötä, käytännön järjestelyjä jne. Ettei elämä olisi myöskään liian yksinkertaista, niin näiden tehtävien ohella vastaan myös Liikunnanohjauksen peruskurssin toteutuksesta ja kesällä järjestettävästä lasten yleisleiristä.




Miten kolmesta tuli yksi ja kuinka se toimii

Suomessa on mielenkiintoinen tapa lokeroida uimaopetus yhdeksi kokonaisuudeksi ja valmennus toiseksi. Itse näen asian hieman toisin. Joku toinen saattaisi väittää, että erikoistuminen on tehokkaampaa ja kaiken tekeminen tehottomampaa, mutta itse näen valtavasti synergia etuja uimaopetuksen, valmennuksen ja koulutuksen yhdistämisessä. Jos puhutaan pelkästä konkretiasta, niin budjettien yhdistäminen helpottaa toiminnan kehittämistä ja lisää resursseja. Lisäksi toiminta uimaopetuksen ja valmennuksen parissa luo sisältöjä uusien koulutusten järjestämiseen, kun taas valmennuspuolelta saatamme saada uusia suuntia uimaopetukseen ja vastaavasti uimaopetuksesta näkemyksiä valmennukseen. Pitää vaan osata nähdä asia oikein.  


Rooli?

Asioita tapahtuu parhaillaan kovalla tahdilla. Ehkä niitä on tapahtunut jo muutaman vuoden, mutta ei vain ole pysähtynyt ajattelemaan, tai sitten asiat vain isonee vuosi vuodelta. Kansainvälistyminen on Santasport Swimmingin iso teema tulevina vuosina ja sitä kohti mennää täyttä vauhtia. Miksi kansainvälityminen sitten kiinnostaa? On tullut melko selväksi, että vaikka Lapin Urheiluopiston toimintaympäristä antaa hyvät resurssit uintitoiminnan tekemiselle ja kehittämiselle, niin ulkomaihin verrattuna ollaan vielä eri mitta-asteikolla. Ja miksipä ei, yhdessä tekeminen antaa valtavasti uusia näkökantoja ja tehostaa toimintaa uudelle tasolle. Kansainvälistymisen on tarkoitus myös toimia molempiin suuntiin, eli hakea kehitystä kotimaiselle uinnille, mutta myös antaa ammattitaitoa ulospäin. Me Suomalaiset olemme välillä hieman arkoja tunnistamaan osaamistamme, mutta kyllä sitä löytyy. Pitää vain uskoa ja tehdä.




Minne menossa?

Mitä tulevaisuus sitten tuo Lapin Urheiluopiston uintitoiminnalle ja mihin suuntaan haluamme kehittyä? Yksinkertainen vastaus: En tiedä. Tietämättömyys kiehtoo minua isosti, koska se sisältää paljon mahdollisuuksia. Olen varma, että yhden jutun valmiiksi saaminen poikii uusia isompia juttuja. Näin menemme siihen suuntaan mihin on tarkoituskin, ilman että lukitsemme suuntaa liian varhain.

Ei muuta kuin nähdään matkalla!